Curral das Freiras
Curral das Freiras on kylä Câmara de Lobosin kunnassa Portugalille kuuluvalla Madeiran saarella.
Kylän asukasluku oli vuonna 2001 noin 1 600.
Se sijaitsee vuorten ympäröimässä laaksossa ja oli hyvin vaikeapääsyinen ennen tieyhteyden saamista 1960-luvulla.
Johtuen laaksoon pääsyn vaikeudesta sitä aluksi asuttivatkin paimenet ja orjat, joko orjuudesta vapautetut tai siitä karanneet.
Eristyksissä asuneet ihmiset rakensivat itselleen majoja ja muodostivat kyläyhteisön.

Kartta - Curral das Freiras
Kartta
Maa (alue) - Portugali
Portugalin lippu |
Portugalissa on 3 100 vuoden aikana vaikuttanut useita sivilisaatioita. Portugalin kulttuuriin, historiaan, kieleen ja väestöjakaumaan ovat jättäneet jälkensä muun muassa iberit, tartessolaiset, keltit, foinikialaiset, karthagolaiset, kreikkalaiset, roomalaiset, germaanit, egyptiläiset, seemiläiset kansat ja maurit. Nimi ”Portugali” juontaa juurensa roomalaisten alueesta käyttämään nimeen Portus Cale. Se saattaa olla sekoitus latinan ja kreikan kieliä ja tarkoittaa ”kaunista satamaa”. 1400–1500-luvuilla Portugali oli tärkeä taloudellinen, poliittinen ja kulttuurinen keskus, ja sen imperiumi ulottui Brasiliasta Malakan niemimaalle.
Valuutta / Kieli
ISO | Valuutta | Symboli | Significant Figures |
---|---|---|---|
EUR | Euro (Euro) | € | 2 |
ISO | Kieli |
---|---|
PT | Portugalin kieli (Portuguese language) |